Ajankohtaista
23-04-12 10:54
Eurooppalaisen elokuvan viikot 26.4.-8.5.
Eurooppalaisen elokuvan viikoilla Helsingissä pääsee nauttimaan ilmaiseksi elokuvista, joita ei näe missään muualla Suomessa. Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimiston järjestämä tapahtuma alkaa 26. huhtikuuta ja päättyy 8. toukokuuta 2012. Tänä aikana Eurooppasalissa esitetään yhteensä 26 elokuvaa useimmista EU-valtioista sekä EU:n jäsenyyttä hakevista maista.
Elokuvaviikot toteutetaan yhteistyössä EU-valtioiden ja -hakijamaiden suurlähetystöjen kanssa. Kukin suurlähetystö sai valita tapahtumaan haluamansa elokuvan maastaan. Lopputulos on värikäs ja monipuolinen: joukossa on muun muassa dokumentteja, komediaa, draamaa, koko perheen elokuvaa ja animaatioita.
Kaikki näytökset ovat maksuttomia. Kuhunkin näytökseen mahtuu noin sata katsojaa. Ovet avataan puoli tuntia ennen näytöstä. Lähes kaikki elokuvat on tekstitetty englanniksi. Esitykset järjestetään Eurooppasalissa osoitteessa Malminkatu 16, Helsinki.
Elokuvaviikot avaa 26. huhtikuuta kello 17.30 irlantilaisen Risteard Ó Domhnaillin The Pipe. Ohjaaja on paikalla näytöksessä.
Lataa koko ohjelma tästä.
Lisätietoja elokuvaviikoista: http://ec.europa.eu/finland/service/tapahtumat_fi.htm
